Diablo the Cat
Taas on yksi päivä hurahtanut siivillä. Aamulla lähdettiin liikenteeseen ja vasta nyt viiden aikoihin kotosalla. Kyllä eläinten kanssa menee päivät. Rontin kanssa pitäisi olla 24 tuntia ulkona, on se vaan niin reipas poika ja elämää täynnä. Action on meillä aina heti aamusta päivän sana. Unohtamatta meidän katti matikaista, Diabloa, joka pitää huolen ruoka-ajoistaan. Minuttiakaan yli yhdeksän ei sängyssä milloinkaan vetelehditä, siitä se kyllä pitää huolen. Se suorastaan työntää meidät sängystä ylös. Joskus jo kuuden aikaan alkaa raukkaa huikoa ja eikun ylös murkinaa antamaan, pienelle kolli kissalle joka nälkää näkee:). Ja kun olemme pienenkin ajan kotoa pois ja Diablo kuulee meidän tulevan, aloittaa se raivoisan rapimisen, ovi parka. Olin aina luullut, että koirat vaan kokevat eroahdistusta ja raapivat ovia, mutta sekin oletus on nyt kumottu. Ovi kun avautuu, se juoksee rappuun ja aloittaa rajut hellyydenosoitukset. On se niin suloinen toi meidän Diablo-kisuli (vaikkakin se välillä saakin tukan nousemaan pystyyn). No, ei tässä sitten sen kummallisempaa, kun sorvin ääreen.
